Aloite nuorison hyvinvoinnin parantamiseksi

Kokoomuksen valtuustoryhmä esittää:

1. Lapinlahden kunnassa tehdään lukion osalta tarkempi selvitys siitä, miten ja minkälaista apua opiskelijat opinnoissaan tarvitsevat ja ryhtyy asiassa toimenpiteisiin. Pohjana selvitykseen edellä luetellut tiedot on kerätty Vuosittainen hyvinvointiraportti 2019 julkaisusta ja Talousarvio kirjasta 2020.

https://dynasty.lapinlahti.fi/Internet/kokous/202075-6-3322.PDF

Esitämme, että oppimisen tuen tarpeita selvitetään yhdessä oppilaiden kanssa. Esitämme myös selvitettäväksi, onko syksyllä tarjolla hankkeita, joiden avulla saataisiin taloudellista helpotusta tai jopa palkattua avustaja koululle.

2. Lukioon hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä – ruokailusuositus ammatillisiin oppilaitoksiin ja lukioihin pyritään jalkauttamaan lukioon.

3. Vastaavat toimenpiteet pyritään monistamaan yläkouluun ns. varhaisen vaikuttamisen malli

Lukio on meille erittäin tärkeä, imagollisesti, markkinoinnillisesti ja lapsiperheiden näkökulmasta. Meillä ei ole varaa menettää lukion hyvää mainetta, vaan sitä tulee päinvastoin parantaa entisestään. Huoli on meillä kaikilla yhteinen ja vakava. Nuo edellä kuvatut prosenttiluvut kertovat paljon. Lukio-opiskelu on murroksessa, eikä nuorten elämä juuri tuossa elämänvaiheessa varmasti ole helpoin mahdollinen. Meidän aikuisten on kuitenkin tehtävä kaikkemme, että nuoret pääsevät opinnoissaan riittävän hyviin saavutuksiin, jaksavat henkisesti ja pystyvät iloitsemaan omien tavoitteidensa saavuttamisesta. Lapinlahti tarvitsee nuoria, perheitä, tulevia asukkaita. Ilman toimivaa ja haluttua lukiota, murennamme omaa vahvuuttamme olla varteenotettava paikka lapsiperheiden asuinpaikaksi.

Lapinlahdella 16.6.2020


Lapinlahden Kokoomuksen valtuustoryhmä,

Anu Sorjonen
Valtuustoyhmän pj
Valtuutettu
Kunnanhallituksen jäsen

Satu Kuutsa
Valtuutettu