Lokakuu 2021

Toimintasuunnitelma 2022

Syyskokouksessa 31.10.2021 hyväksytty toimintasuunnitelma vuodelle 2022.

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta

Lapinlahden Kokoomuksen toiminnan tavoitteena on tuoda esille Kansallisen Kokoomuksen linjoja, toimia aktiivisesti päätöksenteossa ja antaa kuntalaisille mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon.

2. Tulevan toimintakauden haasteet ja mahdollisuudet

Tulevalla kaudella suurin haasteemme on menestyä aluevaaleissa. Aluevaalit pidetään 23.1.2022.

Uudistuksen myötä hyvinvointialueille siirtyvät muun muassa avoterveydenhuollon palvelut (kuten terveyskeskuksen vastaanotot ja neuvolatoiminta), sairaalapalvelut, suun terveydenhuolto, sosiaalihuollon palvelut (kuten sosiaaliohjaus ja sosiaalinen kuntoutus), mielenterveys ja  päihdepalvelut, lastensuojelu, vammaispalvelut, ikäihmisten asumispalvelut, kotihoito ja pelastuspalvelut.  Kunnassa tapahtuva päätöksenteko tulee muuttumaan radikaalisti.  Olemme kuitenkin valmiit tähän haasteeseen, koska kokoomuksen arvojen mukaisesti olemme kiinnostuneita ja olemme valmiit tekemään työtä oman kuntamme asukkaiden eteen. Kokoomuslaisen politiikkaan on aina luotettu silloin kun on tarvittu asiantuntemusta ja osaamista.

3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet:

  • Yhdistyksen jäsenmäärän kasvattaminen
  • Kokoomuslaisen ajatusmallin esille tuominen

4. Yhdistyksen muu sisäinen toiminta:

  • Kokoukset (hallitus ja vuosikokoukset)
  • Valtuustotyö ja lautakunnissa toimiminen
  • Jäsenhankinta ja -huolto
  • Erilaisiin tilaisuuksiin osallistuminen, niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti

5. Yhdistyksen muu ulkoinen toiminta:

  • Yhdistyksen näkyvyyden lisääminen: kotisivut, sosiaalinen media, mielipidekirjoitukset
  • Yhteistyösuhteet muihin Lapinlahdella toimiviin puolueisiin
  • Vaikuttaminen ja edunvalvonta yhteistyössä piirin ja Kansallisen Kokoomus rp:n kanssa 

6. Tiedottaminen:

  • Tiedottamme toiminnastamme laajasti ja eri tavoin, mm. sosiaalisessa mediassa ja sähköpostein, sekä muissa medioissa.
  • Lähetämme jäsenistölle jäsenkirjeitä ja sähköposteja

7. Toiminnan kehittäminen:

  • Lapinlahden Kokoomuksen jäsenten aktiivisuuden lisääminen. Hankimme uusia jäseniä olemalla esillä ja tiedottamalla laajasti toiminnastamme.
  • Tulemme toimimaan aktiivisesti myös uudessa hyvinvointialue mallissa, jonka päätöksenteon käytännöistä ei vielä kenelläkään ole varmaa tietoa. Tavoitteemme on ottaa asioista selvää ja vaikuttaa Lapinlahden menestymiseen ja kuntalaisten hyvinvointiin

8. Vuosikalenteri

Tammikuu. Aluevaalit + kampanjat. Vaalivalvojaiset
Helmikuu. Jäsenkampanja
Maaliskuu. Kevätkokous
Huhtikuu. Toimintapäivä
Toukokuu. Toukotaikaan osallistuminen. Piirin kevätkokous
Kesäkuu. Kesäjuhlat
Heinäkuu. Kesäloma
Elokuu. Aikataikaan osallistuminen
Syyskuu. Toimintapäivä
Lokakuu. Syyskokous
Marraskuu. Piirin syyskokous
Joulukuu. Pikkujoulut